Hei vaan kaikki, en ole tästä asiasta koskaan ennen laittanut mihinkään tietoa ja olen aina ollut median ulkopuolella, mutta haluaisin kertoa vähän omasta näkökulmasta, miksi uskoisin Tonin tehneet itsemurhan.
Ensinnäkin, olen Saara, tai jotkin ehkä paremmin tietävät Samina, olen Tonin lapsi.


Minun ja Tonin suhde oli aina ollut huono, ja jo pienestä pitäen hän ei tullut toimeen kanssani monesta eri syystä, mutta isoin syy oli se, etten ollut tarpeeksi miehekäs. En melkeinkään koskaan viettänyt aikaa Isäni kanssa, koska eihän halunnut, ja usein sain kuulla häneltä kuinka hyödytön ja kuinka minusta ei koskaan tulisi mitään. Selvästi pelkkä olemassaoloni aiheutti hänelle paljon kärsimystä ja masennusta.


Hyviä muistoja isästäni ei oikeastaan ole, ja ymmärrän, että hänen sukulaisensa varmasti tunsivat Tonin mukavana ihmisenä, mutta valitettavasti en itse voi näin sanoa, en silti sano etteikä hän olisi pystynyt olemaan mukava ja siedettävä henkilö, mutta hän ei siihen pystynyt minun kanssa.


Minun identiteettini sivulle, yritin aina välillä tehdä asioita kuin isäni olisi halunnut, muttei se koskaan riittänyt, traumoja tuli paljon, joihin meni vuosia että pystyin käsittelemään kaiken ja tunsin välillä että olisin ollut kaiken kanssa yksin. Yritin parhaani siihen, että isäni olisi hyväksynyt minut, mutta koskaan se ei kelvannut, aina tuli uusia sääntöjä joita piti noudattaa. En saanut kasvattaa hiuksiani pitkäksi ja kaikki lelut ja asiat jotka olivat vähänkin naisellisia en saanut pitää. Jouduin vaikeuksiin sen takia, että olin saanut kokeilla kynsilakkaa isovanhempani luona.
Isäni oli myös minulle kertonut, "Jos tuot koskaan miehen kotiin, tapan sen miehen ja sit sut."
Se oli todella vaikeaa käsitellä, varsinkin ottaen huomioon että sain kuulla nämä asiat tosi nuorena. Olin varmasti n. 7-8 vuotias.


Motiivi Tonin katoamiseen oli minulle selvä asia, en muista milloin tarkasti tämä tapahtui, mutta varmaankin n. vuosi ennen hänen katoamistaan, hän oli vienyt minut mökille. Se oli uutta, koska harvemmin vietimme aikaa yhdessä, ja emme oikeastaan tehneet mitään yhdessä. Olimme täysin kahdestaan. Sinä iltana, kun olimme menneet nukkumaan, jouduin jakamaan meidän ison vuoteen hänen kanssaan, jolloin hän sanoi minulle; "Mä jätän sut ja sun Äidin kahdestaan, ja katsotaan sitten, miten pärjäätte."
Isäni oli kertonut minulle hänen aikomukset, ja varmasti se ilta kun hän lähti oli suunniteltu. Ehkä päivämäärä ei ollut, mutta tiesin kumminkin, että mielessä tämä asia oli.


Tonin katoaminen oli minulle sinäänsä helpotus, mutta ensimmäinen vuosi oli vaikeaa, ihan vain sen takia, koska koin siitä syyllisyyttä. En tiennyt miten käsitellä asiaa, koin että se olisi ollut minun vikani. Minun lausuntoni ei koskaan ollut päässyt mediaan, ja kaikki varmasti ajattelivat että olimme tosi normaali ja funktionaalinen perhe. Tämä on kaukana todellisuudesta.


Toni oli varmasti ollut ihan mukava tyyppi, ja varmasti Äitini oli ollut onnellinen hänen kanssan, ainakin ennen minun syntymääni. Harmi kun en sitä itse voinut kokea
Terveisin, Sami/Saara Mattila.