Viimeksi nähty: 13.3.2005
Paikka: Tuusula, Uusimaa
Mies, 39 vuotta
Julkaistu: 11.6.2025
Katso aikajana ja karttaIkä tänään (jos elossa): 59
Seppo Tapio Korhonen, 39, katosi jäljettömiin iltapäivällä sunnuntaina 13. maaliskuuta 2005 Tuusulassa sijaitsevalta Hyrylän Shell-huoltamolta. Hänet nähtiin viimeksi nousemassa punaisen Opel Kadettin kyytiin.
Katoamispäivänä Korhonen oli pukeutunut musta-valkoiseen hupulliseen ulkoilutakkiin ja hänen päänsä oli kaljuksi ajeltu.
Seppo Korhosen muut tuntomerkit:
* pituus 170 cm
* normaalivartaloinen
Huoltoasemalle Korhonen oli tullut sovitusti hoitamaan velka-asioita. Hän tapasi siellä neljä keskiuusimaalaista miestä. Kyseinen seurue on todistettavasti nähnyt Seppo Korhosen viimeisen kerran elossa.
Miehet olivat tulleet paikalle kahdella autolla. Pihalta Korhonen nousi punaisen Opel Kadettin kyytiin yhdessä kahden muun miehen kanssa. Autokunta oli ollut velkaa Korhoselle merkittävän summan. Se asia oli hiertänyt jo jonkun aikaa.
Poliisilla on ollut ja on yhä useampia epäiltyjä juttuun liittyen. He kaikki kuuluvat Hyrylässä kokoontuneeseen autokuntaan. Epäiltyihin on kohdistettu pakkokeinoja, muttaniiden laatua poliisi ei ole kommentoinut tarkemmin.
Punainen Kadett nähtiin myöhemmin samana päivänä Tuusulan Nuppulinnan suunnalla, mutta sen jäljet ovat sittemmin kadonneet. Vuoden 1990 mallia ollut kaksiovinen henkilöauto rekisterinumeroltaan LFJ-966 on jäänyt kateisiin. Keskusrikospoliisin mukaan on todennäköistä että ajoneuvo on hävitetty jollain sopivalla tavalla. Esitutkinnan mukaan on selvinnyt, että auto on sittemmin mahdollisesti myyty ilman rekisterikilpiä.
Poliisi ja Keskusrikospoliisi epäilevät, että Korhonen joutui henkirikoksen uhriksi, ja tapausta tutkitaankin nykyään murhana. Poliisi on epäillyt alusta asti henkirikos. Rikosnimike koveni murhaksi vasta vuonna 2024, eli lähes 20 vuotta Sepon katoamisen jälkeen.
Tiedätkö Sepon katoamisesta jotain? KRP toivoo asiasta jotain tietäviä ottamaan yhteyttä puhelimitse 02954 18622 tai sähköpostilla rikosvihje.krp@poliisi.fi
Lähteet:
Seppo Korhonen nähtiin viimeksi Hyrylän Shellillä Tuusulassa 13. maaliskuuta 2005.
Kellonaika viitteellinen.
Punainen Kadett on nähty viimeisen kerran Tuusulan Nuppulinnan suunnalla myöhemmin Sepon katoamispäivänä. Sen jälkeen autosta ei ole havaintoja.
Kellonaika ja markkerin sijainti kartalla vain viitteellinen.